Tarina nimen takaa...

Tarina nimen takaa...
Talon nimi syntyi lasten ideasta, hassuttelun ja sanaleikin tuloksena VillaSukkien ja VillaHousujen jälkeen voiton vei VillaKoira! Muita neitien hienoja ehdotuksia olivat myös VillaLove ja VillaLoveKoira :D !

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

"Land run", rakennuslupa ja maailman ihanin kaivuri!

Hiljaista ollut blogissa, mutta onneksi homma on edennyt muuten! Rakennuslupa saatu ja maatyöt todellakin kopsuttaa kaivurin kauhalla ovea!

Rakennuslupa oli kovin säntillinen lasketunajan ;) suhteen ja lupa tuli due daten 19.4. iltapäivästä, ei päivää alle eikä yli! Huomenna maanantaina lupa tulee sitten virallisesti voimaan ja kaupunki voi suorittaa talon kulmien merkkauksen, jonka jälkeen maatyöt alkavat. Tosin ma 23.4. jälkeen seuraa vielä rakennusluvan lainvoimaistumisaika eli kahden viikon karenssi rakentamisen suhteen, mutta karenssin osalta maksettiin kaupungille pantti, jotta hommat voidaan aloittaa nyt eikä vasta kahden viikon päästä. Tässä kohtaa kaksi viikkoa on toooosiiiiii pitkä aika!



Viikonlopun paras ylläri oli maatyöurakoitsijan tontille kuskaama kaivuri! Siis oikeesti: miten iloinen ihminen voikaan olla nähdessän kaivurin? Iloinen ja onnellinen! Tuo on niin maailman ihanin kaivuri ja Samuli Edelmania lainaten sen kyljissä on todellakin sitä "tähtipölyä"! Aikataulujen puitteissa oli sovittu, että Nivirak aloittaa maatyöurakan ensi viikolla eikä olettettu, että kalusto saapuisi etuajassa, mutta todella hyvä näin! Tänään käytiin ystävien luona kyläilemässä ja sen jälkeen vielä tontilla täydentämässä hieman heidän puuvarastoaan. Lapset leikkivät ympäri tonttia ja peltoa etsien sinivuokkoja ja perhosia, fiilis oli kuin Melukylän Kevät -kirjasta :)! Samalla reissulla toteutui VillaKoiran "land run" ja nakuteltiin rakentajakyltti paikalleen! Jiiiiiihaaaaaaaaaa :) ! Muutaman alueella sijaitsevan vanhemman talon lisäksi VillaKoira on nyt kulmakunnan uusin tulokas, mutta loput uudet nousevat varmasti kuin sienet sateessa rakennuslupien myötä. Ihanaa, kun hommat etenevät!!!


4 kommenttia:

  1. Toivottavasti teitte urakkasopimuksen maaurakoitsijan kanssa ettekä sopineet tuntitöinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projektiin liittyvien sopimusten tarkemmat sisällöt rajaan blogikirjoittelun ulkopuolelle, mutta epäsuorana vastauksena kysymykseen: hyvä sopimus on tehty :). Todella tarkkoja ollaan raksan suhteen, sillä realismi on se, että jos talon "vaan rakennuttaa" niin jälki voi olla mitä sattuu, hyvällä tuurilla hyvää ja huonolla jotain muuta. Oma aktiivisuus ja hyvä vastaava mestari ovat kaiken a ja o sekä lisäksi että koittaa parhaansa mukaan hankkia yhteistyökumppaneiksi hyviä osaajia. Luottamusta valittujen tekijöiden suhteen löytyy, mutta skeptisyys on samaan aikaan huipussaan mm. talotoimittajaakin on juurikin tänään "ennakkoreklamoitu" hyvässä hengessä siitä, että jokainen harkkokerros todellakin tullaan tarkistamaan muurausten suhteen eikä huonoa jälkeä tulla hyväksymään, eli turhanpäiväisiä muurausporukoita ei kannata raksalle laittaa. Ja sama homma muissakin töissä :)!

      Poista
  2. Onnea luvasta! Muistan tuo saman fiiliksen loppusyksystä, kun saatiin kaivuri tontille. Valitettavasti nyt hommat taas tökkivät vaihteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) !!! Hyvät fiilikset on tosiaankin hyvä fiilistellä, kun siihen on aihetta ja siltä tuntuu, koska niitä toisia fiilareita tulee ihan varmasti... Ainakin tän oon oppinut ekasta raksasta ja ehkä jotain rakentemiseen liittyiviä juttujakin ;D .

      Poista