Tarina nimen takaa...

Tarina nimen takaa...
Talon nimi syntyi lasten ideasta, hassuttelun ja sanaleikin tuloksena VillaSukkien ja VillaHousujen jälkeen voiton vei VillaKoira! Muita neitien hienoja ehdotuksia olivat myös VillaLove ja VillaLoveKoira :D !

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

I´ll be watching you...

...ja Kummelia lainaten "mä tuun kellottaan sua"! Joo, kyttään ja kellotan eli raksan tylsimmästä puhun: vahtimisesta, vahtimisesta ja vielä kerran vahtimisesta! Nyt kun hommat on ihanasti nytkähtäneet käyntiin ja kaikki toistaikseksi ihan hyvin, niin tiedostaa samalla myös tuon valitettavan vahtimis homman, joka ei ihan pian lopu hommien ollessa vasta alussa. Edellisen projektin kokemukset kummittelee mielessä ja vaikka edellisessä raksassa ei päädytty käräjöimään, niin kuluttajaviranomaisille asti vietiin yks sopparijuttu ja muutama muu pienempi vääntö koettiin matkanvarrella. Avaimia ei otettu edellisessäkään käteen, vaan talonrunko ja urakat tuli eri tekijöiltä. Homma sinänsä meni kuitenkin hyvin työn laadun ja talon suhteen kaikkinensa, eli sutta ei kukaan tehnyt. Mutta rakennusalalla homma on aika kirjavaa ja kaikkea voi sattua, mm. ystävien raksan keittiötouhut johtivat käräjille (voitokkain seurauksin onneksi!) ja par aikaa käräjillä on tuttavien raksasoppariasia... Toivotaan, että vältytään tuolta tässäkin raksassa, mutta sen näkee vasta sitten kun homma on valmis. Rakennusmestarimme (ja luottohenkilö jo edellistä projektista) Veikko Sarkkinen totesi, kun viime viikolla samaisesta aiheesta keskustelimme, että niitäkin projekteja on ihan oikeasti ollut joissa on ollut vaan jotain "ihan pientä säätöä" eikä mitään isompia hässäköitä. Tavoitellaan sit vaikka tuota ja jatketaan vahtimista, "dindiidindiidindiidindii bätmääään"... ;D




Non nih ja synkistelyt sikseen, aurinko paistaa, kesä tulee ja vappu ja kaikkee! Mukava vappuaatto ystäväperheen kanssa tiedossa, aurinkoa, mahtavaa seuraa, hyvää ruokaa, juomaa ja kevätfiilistä!!!!!! :) Iloisen ihanaista Wappua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti