Tarina nimen takaa...

Tarina nimen takaa...
Talon nimi syntyi lasten ideasta, hassuttelun ja sanaleikin tuloksena VillaSukkien ja VillaHousujen jälkeen voiton vei VillaKoira! Muita neitien hienoja ehdotuksia olivat myös VillaLove ja VillaLoveKoira :D !

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Jämerähköt puolen metrin seinät!


Kilpailutus ohi ja valinta tehty! Tiukka kisa huipentui vielä tiukempaan loppukiriin kahden talotoimittajan välillä. Molemmat tarjoukset olivat erittäin hyvät, mutta sisällöltään erosivat kuitenkin toisistaan selvästi. Päätös oli lopulta helppo tehdä, sillä sisällöllisesti ja muidenkin ehtojen osalta saimme meille parhaan tarjouksen Jämerältä ja kaiken huipuksi saamme kuin saammekin projektin alusta saakka haaveilemamme puolen metrin seinät, joiden haaveilusta olin jossain kilpailutuksen vaiheessa melkein jo luopunut. Ihanaa!!! VillaKoiran rakennusmateriaalina tulee siis olemaan Siporex massiiviharkko 500x600x1200, painoa yhdellä harkolla liki 200kg.


Tänään hiottiin Jämerä-studiolla soppari valmiiksi ja tytöt pääsivät moikkaamaan Jämerä-Hippoa, joksi leikkihuoneen virtahevon ristivät eka kertaa studiolla käydessä. Ohessa lasten installaatio "Hippo meets Sipo" ;), "ruohotyynyn" rouskutus ja lasten kikatus ei valitettavasti tästä välity :)! Hauskaa oli lapsilla leikkiessä ja aivan valtavan hyvä mieli itsellä siitä, kun yksi iso osa projektia on saatu pakettiin!!! :)

8 kommenttia:

  1. Onnea päätöksestä, siitä se lähtee! Paksut seinät tai erityisesti ne syvät ikkunasmyygit oli kyllä meilläkin tosi vahva tunnesyy materiaalin valinnassa. :)

    Tuleeko teillä pystytyskin Jämerältä? Toivottavasti saatte hyvät tekijät.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, harkot ja rungon pystytys tulee Jämerältä, loput tehdään itse ja timpurivoimin. Toivotaan, että on hyvä porukka! Meidän vastaavamestari on tosi tarkka (otettiin sama kuin edellisessä talossa) ja seuraa tiiviisti joka vaiheen, itse ollaan myös aktiivisesti projektissa mukana, joten työn jälki on tarkan syynin alla ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea! Te olettekin nopeita päättäjiä! Vähän eri luokkaa meillä... Mekin todettiin, ettei kivi- ja puutalolla olekaan suurta hintaeroa. Aika hyvin hinnat putosivat ensimmäiseltä kierrokselta.

      Poista
    2. Kiitos! Kyllä tässä on väännetty ja käännetty loppuvuodesta asti tarjousten kanssa, mutta suht nopeastihan tämä kuitenkin kävi "raksamittakaavassa :)".
      Joo, suhteellinen hintaero huomioiden pk-seudun tonttihinnat jne. ei ole aivan järkyn paha kivitalon ja tiiliverhoillun puurunkoisen välillä. Ei ainakaan niin paha, että tuota erotusta ei olisi saanut perusteltua itselle ;) !

      Poista
  3. Täältäkin onnea päätöksestä, tiedän kuinka kivalta se tuntuu. Yksi iso askel eteenpäin!
    Meille oli suunnitteilla alunperin Jämerä, mutta loppuhetkellä valinta vaihtuikin Forte-Kivitaloon. (Meillä muuten vaikutti myös se ettei haluttu Jämerän porukkaa, nyt meille tulossa paikalliset kehutut osaajat Forten kautta) Mutta yhtälailla meillekin tulossa ne massiiviset puolen metrin seinät, ne oli se yksi ehto isännällä heti alkuunsa. Niitä ihania ikkunalautoja odotellessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Meillä ei Forten tarjous valitettavasti pysynyt kilpailussa mukana hinnan suhteen. Myöskään pystytysporukka ei kuulunut Foren soppariin täällä, joten Forte tippui pois ensisijaisesti hinnan, mutta myös toimituksen sisällön vuoksi. Varmaan aluellista eroa tässäkin:). Jämerän kanssa saatiin paras diili meidän saamien tarjousten ja tarjouskilpailun osalta. Plussa myös, että Jämerältä saatiin vastuu myös pystytyksestä :) ! Ihania ikkunalautoja odotellen :) !

      Poista
    2. Varmasti on alueellisiakin eroja. Pääasia, että saa hyvän tarjouksen allekirjoittaa! :) Jäänpä seurailemaan teidän projektianne. :)

      Poista